Krookan historiaa

Merikarvian Ylikylän ja Alakylän synty ajoittuu 1300-luvulle. Krookka on muodostunut aikoinaan kahdesta saaresta. Vielä 1600-luvulla merenpinnan alapuolella olivat jopa nykyisen 2,5 metrin korkeudella olevat maa-alueet. Krookka-sanan alkuperä tulee luultavasti ruotsin kielen sanasta `krok´, joka tarkoittaa koukkua. Lahdelle aikoinaan tulleet merimiehet nimittivät paikan Krookaksi lahden koukunmuotoisuuden vuoksi.

Laivanrakennus on tiettävästi ollut alueen elinkeinona jo 1500-luvulla, seuraavalla vuosisadalla alettiin valmistaa myös metsäntuotteita myytäväksi. Krookkaan yritettiin ensimmäisen kerran perustaa kauppalaa jo 1700-luvulla turkulaisten aloitteesta. Merikarvian vapaamarkkinoista syntyi kuitenkin alituinen kiista, kun porilaiset halusivat pitää markkinat ominaan ja turkulaisilta kiellettiin kaikki kaupanteko. Tämä oli alueen kehittymiselle suuri este, eikä Krookasta muodostunut elinvoimaista laivanrakennus- ja kauppakeskusta. Kuningas hylkäsi lopulta kauppala-anomuksen vuonna 1772.

1830-luvulla puutavaran viennille avautuivat ulkomaiset markkinat, mikä johti Merikarvian kaupankäynnin vilkastumiseen uudelleen ja laivanvarustus sekä sahateollisuus kokivat voimakkaan nousukauden. Merikarvialla toimi 1800-luvun puolivälissä jo seitsemän verosahaa. Laivan- ja veneenrakennus oli Merikarvialla merkittävää 1840–1870-luvuilla. Tuona aikana rakennettiin yhteensä nelisenkymmentä suurta purjelaivaa; kuunareita, fregatteja, kaljaaseja ja jahteja. Suurin paikkakunnalla rakennettu alus oli Brändön varvilta 1866 valmistunut, Merikarvian varhaisen teollisuuden tunnetuimman miehen Antti Ahlströmin omistama, Parkkilaiva Lankoski. Se oli 153 jalkaa pitkä ja 29 jalkaa leveä. Kaupan voimakas kasvu ja sataman vilkas liikenne johtivat vielä toiseen kauppalahankkeeseen 1870-luvulla, mutta tämäkään ei toteutunut.

Merikarvian sahateollisuuden vilkkain kausi alkoi varsinaisesti 1920-luvulla, vaikka J. W. Norrgård perusti suursahoista ensimmäisen, Jukolan höyrysahan, Jukolanniemelle jo 1890-luvulla. Tällöin toiminnassa olivat Jukolan höyrysaha ja kimpisaha, Tapion höyrysaha, Ylisen vesisaha, Artturi Mäkivaaran sahat, Salmen höyrysaha, Tuulikin eli Kouhin sähkösaha ja höyrysaha sekä Kalkuttaan vesisaha. Tuolloin lähes jokaisella sahalla oli oma lastauslaiturinsa ja varastonsa Krookan satamassa. Salmen sahalta kulki jopa puolen kilometrin mittainen rautatie Krookan satamaan. Rannoilla oli suuria lautatapuli- eli karkkoalueita odottamassa kuljetusta. Myös polttopuilla oli 1900-luvun alussa kova kysyntä. Polttopuita vietiin Krookasta mm. Tukholmaan ja Turkuun.
Keväisin Krookanlahdella oli parhaimmillaan jopa 40 alusta odottamassa polttopuiden lastausta ja satamassa oli useita lastauslaitureita.

Krookan alue oli elinvoimaisimmillaan 1900-luvun alusta aina toiseen maailmansotaan asti. Krookan satama oli tuolloin myös Suomen silakan-pyynnin keskus. Kalastusvenekuntia on arvioitu olleen parhaimmillaan lähes 200 ja satamassa saattoi odottaa mereltä palaavia kalastajia jopa sata silakanostoon saapunutta miestä. Sisämaasta saapuneet kalakauppiaat perkasivat ja suolasivat ostamansa kalat heti rannassa. Pian Krookan alueelle perustettiin ammattimaisia suolaamoja, joista ensimmäinen oli vuonna 1905 perustettu Merimaan suolaamo. Suolaamot työllistivät kesäaikaan yhteensä noin 60–80 työntekijää.

Kalastuksen oheen syntyi myös pytty- eli kala-astiateollisuutta. Krookan astiatehtaat perustettiin yleensä sahojen yhteyteen, mutta alueella oli myös pieniä verstaita. Merikarvian tunnetuin kala-astioiden valmistaja oli Salmen astiatehdas, joka perustettiin vuonna 1919. Se oli todennäköisesti Pohjoismaiden suurin puisia kala-astioita valmistanut tehdas. Tutkimuksen mukaan Merikarvialla on valmistettu noin 14 miljoonaa erikokoista puuastiaa, joista noin 3000 oli suuria suolausammeita. Merikarvia-seuran perustamassa Pyttymakasiinissa voi käydä tutustumassa vanhoihin kala-astioihin. Toisen maailmansodan jälkeen kalaa alettiin myös savustaa. Krookassa toimi vuosina 1950–1964 Veljekset Dernjatinin omistama alueen suurin savustamo, jossa työskenteli parhaimmillaan 20 henkilöä. Nykyään tässä rakennuksessa toimii Galleria Vanha Savu. Merikarvian kalastusmuseossa voi käydä tutustumassa kalastushistoriaan tarkemmin.

1930-luvun lama johti kalastuksen kannattavuuden heikkenemiseen. Osa kalastajista ryhtyi hankkimaan lisäelantoa pirtun salakuljetuksella ja kaupalla. Salakuljetus toi osaltaan vaurautta trokareille, sillä käyttäjät saattoivat maksaa jopa kymmenkertaisen hinnan verrattuna trokarin maksamaan summaan, lisäksi salakuljetetut määrät olivat huomattavia, eräänkin Merikarvian edustalla kiinni jääneen pirtualuksen takavarikoitu lasti käsitti 8 000 litraa spriitä.

Varsinkin sotia edeltäneenä aikana Krookassa on toiminut paljon kauppoja, kahviloita ja kioskeja, joista vanhin ja merkittävin oli D. E. Snellmanin kauppaliike, joka toimi Krookan ytimessä jo 1900-luvun alussa. Varvintien varrella olivat myös muun muassa Työväen Osuusliike Kansan kauppa ja Satakunnan Osuuskauppa. Kauppatien laidoilla on ollut pitkänä nauhana kauppoja ja majataloja aina Rantatieltä satamaan saakka. Onpa myös nykyisin Kokemäellä toimiva Lehtosen Konepaja Oy aloittanut toimintansa Krookassa.

Tiedot kokosi Terhi Mattila