Huom! Tämä sivu on tulostettu Merikarvian kunnan verkkosivujen arkistosivuilta. Arkistosivuja ei enää ylläpidetä.
Tämä sivu on tulostettu Merikarvian kunnan internet-sivuilta (www.merikarvia.fi)



Matkailu ja vapaa-aika > Ouran saaristo

Ouran saaristo

Kerran kesässä Ouraan
Kerran kesässä pitää paatittomankin Merikarvian Amerikas käydä. Ihmeellinen Oura on tulvillaan elämyksiä ja auringonpaistetta. Auringonpaiste on oikein tutkittu juttu. Merellisen ilmaston ansiosta auringon lämmittävät säteet osuvat Ouraan usesti silloinkin, kun mantereella on pilvistä. Vanhan sanonnan mukaan Merikarvialla, ja etenkin Ourassa, on sata aurinkoista päivää enemmän kuin sisämaassa.

Natura 2000 –suojelualueverkostoon kuuluva Ouran saaristo sijaitsee Merikarvian edustalla, noin kahdeksan kilometrin päässä rannikolta. Saari- ja luotomaisemat ovat merellisen karuja. Luontoharrastajia viehättää erityisesti linnusto, johon merikotka ja merimetsokin kuuluvat. 1850-luvulla rakennettu Ouran Pooki ohjasi aikanaan merenkulkijat oikeaan suuntaan kohti Merikarvian satamaa. Ouraluoto toimi luotsilaitoksen tukikohtana vuoteen 1968 asti.

Ouran saaristoon pääsee kätevästi Krookan satamasta lähtevällä venekuljetuksella. Merikarvian kunnan omistama Ouraluoto -saari on yleisessä käytössä oleva virkistys- ja matkailualue. Sen entistä luotsiasemaa ja ryssänkasarmia vuokrataan majoituskäyttöön. Saarella on myös sauna uimalaitureineen, hiekkapohjainen uimapaikka, nuotiopaikkoja, ulkotuoleja ja -pöytiä sekä telttapaikkoja.

Ouraluodolla retkeilystä voit lukea lisää Retkipaikan retkitarinasta
» Retkipaikka.fi
»Lue lisää Ouraluodosta
Ouraluodon luotsitupa on suosittu veneilykohde kesällä.
Tätä sivua on viimeksi muutettu 2.5.2019 klo 14:18
 Merikarvian kunta • puh. 044 724 6333 • etunimi.sukunimi@merikarvia.fi