Huom! Tämä sivu on tulostettu Merikarvian kunnan verkkosivujen arkistosivuilta. Arkistosivuja ei enää ylläpidetä.
Tämä sivu on tulostettu Merikarvian kunnan internet-sivuilta (www.merikarvia.fi)



Matkailu ja vapaa-aika > Nähtävyydet > Pyttymakasiini

Pyttymakasiini

Pyttymakasiini eli pyttymuseo päiväkodin ja koulukeskuksen välissä esitetlee puuastiateollisuutta Merikarvialla. Esittely on avoinna yleisölle Merikarvia-viikon aikana. Esittelystä voi sopia tarkemmin, p. 040 5529 149/Jorma Rinne tai 044 7246 333 ja 044 7246 310/Merikarvian kunta.
Merikarvia-seura ry kehittää makasiinia. Hankkeeseen on saatu huomattavia avustajia Merikarvian Yrittäjät ry:ltä ja useilta yksityisiltä henkilöiltä. Merikarvian kunta on antanut käyttöoikeuden rakennukseen.

Museossa esitellään Arvo Eskon kala-astiatehtaan koko koneketju sekä muutamia muiden tehtaiden pelastuneita koneita. Astiakokoelma on vielä puutteellinen. Esitteitä täydennetään. Lisäksi rakennuksen yhteen huoneeseen varastoidaan vanhoja esineitä ja työkaluja. Rakennuksessa on toiminut Vijo Kurjen kala-astiatehdas.
Merikarvian puuastiateollisuudelle museo

Merikarvialla on ollut erilaisten puuastioiden valmistusta niin kauan kuin kalastuselinkeino on tarvinnut astioita. Teollisessa mitassa astioita valmistettiin 1900-luvun alkupuoliskolla niin paljon ja niin monessa laitoksessa, että Merikarvia oli oikeastaan Pohjoismaiden keskus tällä alalla. Vasta muoviastiat ja elintarvikedirektiivit syrjäyttivät puun käytön kalojen kuljetuksessa ja säilönnässä.

Kauan on keskusteltu, miten tieto kukoistavasta teollisuudenalasta voitaisiin säilyttää tuleville sukupolville. Erilaisia suunnitelmia on tehty ja haikailtu koneiden ja laitteiden katoamisen ja tietotaidon unohtumisen perään. Merikarvia-seuran aloitteesta saatiin lupa käyttää ns. Norkoolin tiilimakasiinia museona. Kunta suhtautui asiaan hyvin myönteisesti. Eskon veljesten verstaskalusto saatiin siirrettyä makasiiniin. Tämä tarjous oli lopullinen sysäys hankkeelle. Veljeksillä on paljon muistitietoa laitteista ja puuastioiden valmistuksesta. Kun tieto hankkeesta levisi, on muutakin tietoa ja esineistöä tarjottu. Hanke toteutettiin Eskon koneiston pohjalla. Antti Esko laati suunnitelman laitteiden ja työkalujen sijoitteluksi. Hän muistaa, että makasiinissa sodan jälkeen toiminut Viljo Kurjen kala-astiatehdas oli suunnilleen heidän laitoksensa kaltainen. Koneet voidaan sijoittaa siten samantapaiseen järjestykseen.
Merikarvia-seuran ”Anttoni”, josta on paljon puhuttu, oli niin pahoin jumittunut tulipalossa ja varastoinnissa, että sen laakereita ei voinut saada toimiviksi. Se hiekkapuhallettiin, maalattiin ja siihen liitettiin ohjetauluja ja sijoitettiin museon alakertaan. Eskon koneistossa on vastaava laite, mutta Anttoni on erikoistapaus, ainoa maailmassa. Siksi se saa erikoiskohtelun.

Tiilimakasiinilla on historiansa. Rakennus on toiminut viljamakasiinina, lainajyvämakasiinina, ”ryssänkasarmina”, asevarastona. Mikko Leppäsen isä on kertonut, että talvisotaan lähtijöille jaettiin kiväärit täällä. Kurjen puuastiatehtaana sodan jälkeen,kunnan omistamana viljankuivurina ja viimeksi yleisvarastona. Tilojen tyhjennys ja tavaran jako arvokkaaseen ja arvottomaan on ollut urakka sekin. Jokainen käyttäjä on jättänyt arpensa rakennukseen. Mahtavat puuparrut on katkaistu viljankuivuria varten ja seiniin on tehty aukkoja. Palkkien katkaisua on kompensoitu asentamalla tyyliin sopimattomat teräspylväät ja niiden varaan poikittaiset hyllyn kannattimet. Puusiipi ja ikkunat lienee tehty pyttytehdasta varten. Lisäksi routa on murtanut tiiliseiniä.

Kaikki muutokset aiheuttavat korjaustöitä, mutta kunkin käyttäjän jälki saa jäädä näkyviin, mikäli se ei haittaa museokäyttöä. Arvokkaan näköinen ulkoasu kannattaa säilyttää. Hienointa ovat räystäiden koristeelliset tiilimuuraukset. Ulko-ovelle pitää saada kunnollinen sepän tekemä lukko.

Merikarvia-seura kävi katsastamassa Eskon verstaan kalustoa. Siihen kuului voimanlähteenä vanha sähkömoottori, joka antoi käyttövoiman kaikille koneille lukuisten remmien ja akselien välityksellä. Sen käyntiin panokin oli monivaiheinen nykyisen yksivipukytkennän sijaan: ensin kytkettiin virta, sitten kammettin harjat, sitten säädettiin öljyvastuksella lisää tehoa ja lopuksi kytkettiin harjat irti. Koneet oli sijoitettu kahteen kerrokseen rakennuksen mittojen mukaisesti. Useat koneet olivat osaksi teollisesti valmistettuja, osaksi itse paranneltuja ja täydenneltyjä. Työhuoneessa kuului useiden remmien ”flatkutus”.

Kylmänä vuodenaikana lämmitti "purumummu"-niminen lämmityslaite: Tynnyrissä oli alhaalla ilma-aukkoa, päällä kansi ja siinä savuputki. Tynnyrin keskelle asetettiin alaspäin kapeneva puupölkky ja sen ympärille sullottiin purua sekä kutterinlastua. Sitten murikka vedettiin pois ja polttoaine sytytettiin. Keskelle oli jäänyt onkalo, joka mahdollisti hitaan vedon ja palamisen.

Muut koneet pyrittiin sijoittelemaan "oikein" eli niin kuin ne toimisivat
käytännössä. Siksi ne vaativat tilaa ympärilleen. Tiiliseinät ja valmiit aukot sanelevat sijoitusta. Koska makasiini on ollut toimiva, todellinen laitos, saadaan näin uskottava kokonaisuus. Pienemmät työkalut sijoitetaan vapaammin huonetilojen mukaan.

Merikarvia-seura toteutti Leader-hankkeen Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n ohjauksessa. Yhdistyksen periaatteisiin kuuluu myös vanhan yritystoiminnan perinteen vaaliminen. Näyttely on yhdistyksen käsityksen mukainen läpileikkaus eräästä tärkeästä vaiheesta kotikunnassamme. Näyttelyä tullaan jatkuvasti täydentämään sekä tietoja korjaamaan.
Tätä sivua on viimeksi muutettu 2.8.2018 klo 13:36
 Merikarvian kunta • puh. 044 724 6333 • etunimi.sukunimi@merikarvia.fi