Tuorilan asutuksen alkuvaiheet alkoivat 1700-luvun alkukymmenillä. Renki Erkki Mikonpoika anoi lupaa perustaa torpan Tuorilaan. Maaherra antoi päätöksen 12.12.1732 ja käski kihlakunnanoikeuden tutkia aiheuttaako torpan perustaminen haittaa Yli- ja Alakylälle. Vastustusta oli vähän joka taholla ja aikaa kului niin, että vasta 4.4.1759 maaherra vahvisti lohkomisen.

Ensimmäinen torppa sijaitsi melkeinpä metrilleen entisen Rauma-Repolan talon paikalla. Rauma-Repola myi talon 1980-luvun lopulla yksityiselle omistajalle. Ensimmäinen asukas oli ollut vanha sotamies, hän oli rakentanut itselleen huoneet, raivannut vähän peltoa ja harjoittanut räätälin ammattia, minkä oli sotaväessä oppinut.

Ajan myötä asukkaita ja taloja tuli lisää. 1800-luvun taitteessa Simo Ollila osti Tuorilan tilan. Oliko isännän sukunimi muuttunut sitten Tuorilaksi, kun vuonna 1823 Simo Tuorila pyysi helpotusta majatalon hevoskyydityksistä. Myöhemmin Tuorilan talosta erotettiin Lehtojoen ja Seppälän torpat. Tuorilan tilan osti 1910-luvulla Reposaari Oy, sittemmin Rauma-Raahe, myöhemmin Rauma-Repola ja sen jälkeen UPM. Metsäyhtiölle paikallinen konttori kävi tarpeettomaksi ja se myi talon yksityiselle 2000-luvulla.

Kruununtietä Porista Vaasaan alettiin rakentaa Noormarkusta 1787 ja tie valmistui 1800-luvun alussa. Näin Tuorila pääsi valtatien varteen. Tie Tuorilasta Ylikylän tuli tarpeelliseksi rakentaa ja monien vaiheiden jälkeen se valmistui 1830-luvun alussa.

Tuorilan kohdalta merkittävä asia oli lasitehtaan perustaminen vuonna 1860. Apteekkari Sourander anoi senaatilta 1.5.1857 lupaa tehdä lasitehdas Tuorilaan. Paikka tulisi olemaan talonpojan lesken Anna Stupilan maalla, vähän aikaisemmin palaneella soraisella harjulla. Lasitehdas aloitti toimintansa 1860 ja lopetti 1874. Välissä olleet katovuodet 1866-67 vaikeuttivat yritystä.

Sen jälkeen paikalla oli olutpanimo, mikä paloi vuonna 1886. Tila siirtyi nimismies Selanderin haltuun. Hän harjoitti maanviljelystä, rakennutti asuinrakennuksen sille paikalle, missä nyt on Merikievari.

Nimismies Selanderista voi mainita tilan isäntänä sen, että kun hän tuli pellolle työväkeään katsomaan, hän lausui, “että nyt on sitten Poprikof ammuttu oikeen kuoliaaksi asti.“ Näin muisteli hänen sanoneen emäntä Aino Heikkilä, paikkakunnan naishenkilö, jota kutsuttiin Hannuskaksi.

Sen jälkeen kunta osti tilan ja talossa toimi lastenkoti ja kiertokoulu. Talo paloi 1919. Aili Isoviita muistaa, että kun tämä tulipalo oli, niin hoitolapset tuotiin vastavalmistuneen Tuorilan koulun tiloihin.

Valtiovallan toimesta Merikarvian kunta määrättiin rakentamaan 20-luvun alussa vaivaistalo-kunnalliskoti mielisairasosastoineen. Talo valmistui 1925 ja on nykyisen Merikievarin päärakennus. Aikoinaan peltoa raivattaessa syntyi tilalle mahtava kiviaita, pituudeltaan noin 3 km. Pääosin kai hoidokit tekivät sen, mutta hätäaputyönäkin sitä tehtiin.

Kylässä toimi 1800-luvulla myös saha ja mylly, jotka sijaitsivat Tuorijoessa, siltain välisellä alueella. Harjun tilan laidassa oli meijeri.

Rintalan kahvila aloitti toimintansa 1920-luvulla. Sotien jälkeen valmistui Osuusteurastamon tilat, Rajalan kahvila, TVH:n tukikohta.

Näistä mikään ei enää ole toiminnassa.