Huom! Olet Merikarvian kunnan arkistosivuilla, näitä sivuja ei enää ylläpidetä.
Siirry tästä Merikarvian kunnan nykyisille verkkosivuille: www.merikarvia.fi
Huom! Olet Merikarvian kunnan arkistosivuilla, näitä sivuja ei enää ylläpidetä.
Siirry tästä Merikarvian kunnan nykyisille verkkosivuille: www.merikarvia.fi
 
Suomeksi in English p� svenska
Info
Kar­tat
His­to­riaa
» Kauppaneuvos Antti Ahlström
  Haminaholman saha Merikarvialla
  Veljekset-niminen kuunari
  Ahströmin paperitehdas Satakunnan ensimmäinen teollisuuslaitos
» Meri antoi leivän
» Merikarviam murre »
Kunnan talous
Han­kin­nat
Yh­dis­tyk­siä »
Merikarvian kylätoiminta »
Info > Historiaa > Kauppaneuvos Antti Ahlström

Kauppaneuvos Antti Ahlström

Teksti perustuu Lauri Hakosalo Merikarvia 370 vuotta -luentoihin (syksy 2009)

Kauppaneuvos Antti Ahlström (1827–1896)

Tämä kuvaus perustuu pääosin kirjailija Juhani Ahon Antti Ahlströmistä kirjoittamaan muistokirjoitukseen, joka on julkaistu vuonna 1927. Eva Ahlströmin toivomuksesta Juhani Aho kirjoitti sen jo vuosina 1904-1905. Siitä tehtiin seuraavana vuonna rajoitettu painos perheasiakirjaksi.
Tietoja Antti Ahlströmistä saa myös Martti Santavuoren Merikarvian kunnan historiateoksesta sekä Googlen kautta netistä.

Antti Ahlström vietti lapsuutensa vuodet 1827-1844 Merikarvialla syntymäkodissaan Yli-Kasassa.

Merikarvialainen kansankirjailija Matilda Roslin-Kalliola kirjoittaa teoksessaan ”Viestini menneiltä sukupolvilta” seuraavasti:
Sain käydä kyläkoulua neljä viikkoa ja opin kirjoittamaan. Laskentoa sain harjoitella tulevan kauppaneuvos Antti Ahlströmin johdolla, joka oli silloin 17-vuotias. Hänen syntymäkotinsa oli Impivaaran talo Merikarvian Ylikylässä. Hän oli jo silloin tunnettu teräväksi laskijaksi. Olin huomannut niissä taulukoissa, joita kyläkoulussa käytettiin, laskuvirheitä. Näytin niitä isälleni, mutta hän ei luottanut minun laskutaitoihini, vaan antoi taulukot Antti Ahlströmin tarkastettavaksi. Antti huomasi minun todella olleen oikeassa. Tämän urotyön perusteella hän sitten tahtoi opettaa minulle lisää laskentoa. Tein hänelle vastalahjaksi vartailla kudotun korean vyön, jota hän vielä vanhoilla päivillään näytti vieraillekin selittäen saaneensa sen palkaksi koulumestaritoimestaan.

Myöhemmin oli minulla toinenkin tilaisuus osoittaa hänelle kiitollisuuttani ja myötätuntoani. Kun Eeva ja Antti Ahlström vastanaineina tulivat Merikarvialle tervehtimään sukulaisia ja tuttavia, satuin samoihin kahvikesteihin kuin hekin. Vieraitten huviksi ruvettiin ennustamaan käsistä. Minut houkuteltiin ennustajaksi. Antti Ahlström oli viimeinen järjestyksessä. Hän ojensi kätensä minulle ja lausui:” Tuosta kädestä et saa selvää, eivät ole muutkaan siitä mitään ymmärtäneet. Kun siinä ei ole mitään ristejä, niin kuin muiden ihmisten käsissä on”. Katselin hetkisen miettiväisenä ainoalaatuista kättä, jossa ei todellakaan ollut mitään ristejä eikä neliötä. Ei mitään muuta kuin kolme selvää suuntaviivaa. Säilyttääkseni ennustaja-arviointini vastasin kuitenkin varmasti ja reippaasti: No mikä konsti on ennustaa tällaisesta kädestä. Pelkkää menestystä tämä sileys tietää. Eivät ne ristit niin tarpeellisia ole. Vastuksia ne vain tietävät. Katsokaa tässä ovat maat ja tuo viiva erottaa metsät. Kaikki te saatte haltuunne. Ei kotomaassa ole mitään rajoja eikä esteitä ostoillenne.

No, entä ulkomailla, sanoi Ahlström, jolla siihen aikaan oli jo laivojakin. Enpä tiedä, mitäs sielläkään. Ostaa päälle vaan, vaikka Tyyneenmereen asti, vastasin iloisesti. Ennustukseni nojautui kokonaan siihen tosiasiaan, että tiesin Ahlströmin liikkeen jo silloin lupaavaksi, mutta en itsekään osannut aavistaa, että leikkipuheeni tulisi melkein kirjaimellisesti täyttymään.

Todettakoon, että Matilda Roslin-Kalliolan isä oli mäkitupalainen Juha Ahlroth ja hänen äitinsä oli Karoliina. He asuivat Soittokallion kyljessä, Ylikylässä. Isä oli kalastaja ja suutari sekä ahkera maanviljelijä. Isä oli syntynyt 12.12.1812. Tämä setä Juha Ahlström oli Impivaaran isäntä. Juha Ahlroth muutti sukunimensä, ettei häntä sekoitettaisi Impivaaran isäntään.

Vielä Matilda kertoo, että hän sai rakentamaansa kirjailijakotia varten ostaa vanhan aittarakennuksen Sälttööltä Näsin takaa. Kauppaneuvos Ahlström oli ostanut sen 60 markalla ilmeisesti veljensä Israel Ahlströmin -huutokaupasta. Matilda sai aitan Haminaholman tilanhoitaja Elgin välityksellä kauppaneuvoksettarelta samalla 60 markalla. Siitä tuli paljon rakennusainetta, sillä siinä oli pariaitat alla ja pariluhdit päällä. Ostosummaa Matilda ei voinut heti suorittaa. Kun sitten myöhemmin koottiin tietoja Antti Ahlströmin suvusta, sain olla avustajana. Sen vuoksi tuo 60 markan summa kuitattiin maksetuksi ja sain vielä paljon enemmänkin.

Ahlströmin suku tuli Merikarvialle Pirkkalasta Naistenmatkan kylästä. Antin isoisän isä oli sotilas ja räätäli Matti Ahlström. Niinpä Antti oli perimältään Pirkkalan poika, vaikka hän lähti maita ja metsiä valloittamaan ensin Merikarvialla ja sitten kautta koko Suomen.

Antin isoisä Jussi Ahlström lähti orpopoikana veljensä Antti Ahlströmin kanssa Pirkkalasta ja he päätyivät rantatietä pitkin Merikarvialle Kaasmanin sotilastorppaan Ylikylän kylään. Nykyisin tämä torppa tunnetaan Osmo Silton kotina. Miksi veljekset tulivat Merikarvialle, siitä ei liene täyttä varmuutta, mutta poikien isä ja sotamies Kaasman olivat ennestään tuttuja sota-ajoiltaan. Jussi jäi sinne Kaasmanille asumaan. Viisi vuotta vanhempi Antti-veli (syntynyt 30.5.1757), meni työhön ja hankki toimeentulonsa itselleen ja veljelleen Jussille kesäisin paimenena ja talvisin hevospoikana, Mäkelän emännän hallinnoimassa talossa.
Toisen tiedon mukaan veljeksistä Antti tuli ensin tänne rengiksi ja viisi vuotta myöhemmin tulivat äiti ja veli Jussi tänne Merikarvialle. Kumpi tieto on oikea, kun toisen lähteen mukaan veljekset olivat orpoja tullessaan Merikarvialle?

Jussi Ahlströmistä tuli vahva työmies ja renki, joka pani ansaitsemansa rahat tarkoin säästöön. Näin voidaan sanoa, että näillä vielä vaatimattomilla varoilla alkoi Ahlströmin tulevan teollisuussuvun varallisuuden perusta.
Jussi Ahlström avioitui 21-vuotiaana Anna Juhontyttären kanssa, joka oli Yli-Kasan talon omistajan Juho Tuomaanpojan tytär.
Tuohon aikaan tosin Yli-Kasan talo oli vaarassa joutua velkojen johdosta vieraan omistukseen.

Juhani Matinpoika Ahlströmistä kuitenkin kirkonkirjojen mukaan tulee ensin torppari ja vasta vuodesta 1806-1811 Yli-Kasan talon osuuden omistaja ja sitten isäntä kuolemaansa 1838 saakka. Anna kuoli jo vuonna 1830.
Tultuaan isännäksi Jussi antoi veljelleen Antille hyvän perintötorpan asuttavaksi, jolla hän halusi kiittää veljeään siitä, että tämä auttoi Jussia Merikarvialle tulon alkuvuosina.

Jussi ja Anna Ahlström saivat 14 lasta, joista kuitenkin kuoli yhdeksän ja eloon jäi viisi. Jussi kuoli vuonna 1838 ja Anna vuonna 1830.

Jussin lapsista Erkki Ahlström oli kolmanneksi vanhin ja hän syntyi vuonna 1787 ja kuoli 1873. Jussin lapsista Johan syntyi 1789, kuoli 1880 ja Henrik syntyi 1798, kuoli 1836.

Erkki Ahlströmille jäi talo isä Jussin kuollessa vuonna 1838. Erkki oli kelpo mies ja toimi muun muassa kirkkoväärtinä usean vuoden ajan. Hän harjoitti maanviljelyksen ohella kauppaliikettä Merikarvialla, joka tuolloin oli Porin kauppa-alueen paras ”aarreaitta”. Merikarvia oli vanhastaan kuulu kauppa- ja markkinapaikka.

Erkki Ahlströmin kauppatavaroina olivat terva ja puutavara. Voidaan siis hyvällä syyllä todeta, että juuri Erkki Ahlström loi pojalleen Antille suuntaviivat tulevan puutavaraliikkeen menestyksen tielle. Hän käytti vielä puumerkkiä nimikirjoituksenaan.

Erkki Ahlström solmi avioliiton Anna Antintytär Norrgårdin kanssa, josta avioliitosta syntyi 8 poikaa ja tytär. 6.11.1827 heille syntyi kaksoset. Vanhempi Antti Ahlström syntyi puolitoistatuntia ennen Frans Ahlströmiä. Kansankirjailija Matilda Roslin-Kalliola kirjoittaa kirjassaan, että Antin käteen laitettiin punainen nauha – punertavan säteen näköinen, osoittamaan Antti-pojasta. Veljekset olivat vähän erinäköiset, sillä Frans muistutti enemmän äitiään Annaa. Hän oli solakka, tummaihoinen ja kaino, kun taas Antti oli isänsä näköinen, vaaleaihoinen, verevä, lyhytläntä, pyyleväkasvoinen, vilkas ja pikatuumainen.

Tuleva kauppaneuvos osoitti omaavansa säästämisen taidon. Se ilmeni siinä, että hän pani talteen marjojen poiminnalla ansaitsemansa rahat. Myös ne kuparirahat, jotka hän sai talossa asuvan isoisänsä Jussin seuran pitämisestä, laitettiin talteen.

Näin Antti osoitti alkavaa liikemiesälyä ja taipumuksia kauppa-alalle.
Isä Erkki otti usein poikansa Antin mukaansa kauppamatkoilleen. Antti pääsi purjehdusmatkalle Kristiinaan myymään maalaistuotteita. Antti myi omaan laskuunsa tupakkaa, savipiippuja ja itse kasvattamiaan perunoita, myös Merikarvian satamassa.

Antin lapsuudenkoti oli Merikarvian kunnan Ylikylän kylässä Yli-Kasan talo, jonka nykyisin omistavat puoliksi Tapani ja Heikki Viikilä.

Antin tullessa 17-vuoden ikään, hän oli saanut kokoon jo 48 ruplaa. Antin tuleva hyväntekeväisyys ilmeni siinä, että hän lahjoitti ne veljelleen Fransille, joka oli ollut hänen apunaan niitä koottaessa.

Antin liikemiestaipumuksia kuvaa hyvin, kun isä lähetti hänet antamaan lankkuja erääseen kuunariin Turkuun vietäväksi. Laivuri oli huomaavinaan, että joku lankku oli sydänrakoinen eikä siis kelvollinen. Antti päätti lähteä mukaan Turkuun puolustamaan lankkujen kelvollisuutta. Kauppias Thomen oli tyytyväinen lankkuihin.
Paluumatkalla hän kehotti tapaamiaan kalastajia, jotka pitivät tuulta, tulemaan Merikarvian satamaan myymään tuotteensa. Näin tapahtuikin. Kalastajat saivat hyvät ansiot ja Antti mainetta.

Antti lähtee 17-vuotiaana Poriin opiskelemaan vuosiksi 1844-1847.
Kotiopetusta antoi Antille äiti sekä tätinsä mies lukkari Antti Melin, joka kehotti isä-Erkin laittamaan Antin kouluun valmistumaan papiksi.
Maisteri Holmström antoi myös Antille opetusta.

Anders Ahlström merkittiin Porin Ylä-Alkeiskoulun oppilaaksi 22.8.1844. Koulua käytiin ruotsin kielellä, joten Antin tuli oppia heti aluksi ruotsin kieli, jotta voisi seurata opetusta.

Antti asui Porissa puuseppä Rothstenin luona, jossa asui muitakin oppilaita, muun muassa Merikarvian rovasti Forssin poika Johan Anton Immanuel Forss sekä myöhemmin tärkeäksi ystäväksi tuleva Edvin Avellan. Myös tuleva kilpailija Fredrik Wilhelm Rosenlew oli samaan aikaan koulussa.

Antista ei tullut äidin toivomaa pappia, sillä Antti otti koulusta erokirjeen ja palasi Merikarvialle. Hän halusi liikemieheksi, kun nyt oli saanut ruotsin kielen taitoa ja kiitettävän numeron laskennosta.

Porin vanha triviaalikoulu oli siis muutama vuosi ennen Antin kouluun tuloa muutettu ylä-alkeiskouluksi. Koulun oppiaineina olivat uskonto, historia, maantiede, geometria, laskento, latina, kreikka ja saksa sekä ainekirjoitus.

Kaikki opetus tapahtui ruotsin kielellä, joten Antilla oli aluksi vähän vaikeuksia kielen kanssa, mutta ahkeroiden sekin alkoi sujua. Antti Ahlström kävi tätä koulua kolme vuotta. Kun lukukausi 1846-1847 päättyi, Antti Ahlström otti koulusta omasta tahdostaan erokirjeen 5.10.1847.

Antti ystävystyi koulussa samaan aikaan opiskelevan, myöhemmin kunnallisneuvos Edvin Avellanin kanssa, joka kävi Rothstenin puulaakissa silloin tällöin kylässä. Silloin Antti Ahlström Avellanin kertoman mukaan oli tukeva, harteikas ja sävyluontoinen poika. Antilla oli jonkunlainen kitara, jota hän mielellään näppäili. Ottaessaan erokirjeen Antti ilmeisesti arveli, että hänestä tulisi parempi liikemies ja tilanomistaja kuin pappi. Siinä hän oli kyllä oikeassa. Laskento oli hänen paras oppiaineensa – arvosana oli kiitettävä.

Lankosken omistajan Johan Liljeblad -vainajan poika, tuleva pappi, Johan Liljeblad kysyi Antilta, eikö tämä olekaan lähdössä kouluun. Antti oli vastannut hänelle, ettei lähde. ”Menen naimisiin sinun äitisi kanssa”.

Antti Ahlström meni naimisiin Lankosken tilan omistajan leskirouva Anna Margaretha Liljebladin kanssa, johon hän oli tutustunut kesällä 1850. Ja jo joulukuussa 1850 vietettiin häitä, joissa oli ollut peli ja musiikki Porista ja palavia paperilyhtyjä aidanseipäissä koristeina.
Anna Margaretha syntyi 1812 ja hänet nai lapväärtiläinen ”puukhollari” Johan Liljeblad.

Annan Margarethan suku oli vanhaa lankoskelaista sukua ja jo Johan Långforsista lähtien suku oli siellä asunut vuodesta 1696 lähtien. Johanilla oli yhdeksän lasta ja Anna Margareta oli perheen seitsemäs lapsi.

Antti Ahlströmin veli Erkki, joka oli syntynyt vuonna 1814, eli hän oli Anttia 14 vuotta vanhempi, oli isäntänä Lankosken Uudessatalossa eli Erkintalossa, nykyisin talon omistaa Kalervo Kukko, josta hän oli nainut tyttären Kreeta Taavetintyttären.

Erkki toimi puhemiehenä Antin ja erityisesti Annan puolesta.
Ikäeroa puolisoiden välillä oli runsaasti, sillä Antti oli 15 vuotta Annaa nuorempi Annan ollessa tuolloin jo 38-vuotias, mutta hän oli reipas, komea ja älykäs nainen, johon Antti rakastui. Tuleva vaimo piti Antin reippaudesta.

Anna Liljebladin mies, Johan Liljeblad, oli syntynyt vuonna 1810 Lapväärtissä, kuoli nuorena vuonna 1847. Hän jätti lesken lisäksi viisi lasta, joista vanhin oli 15-vuotias ja nuorin neljän vuoden vanha. Vanhin poika oli Johan Liljeblad, josta tuli rovasti. Kun Anna ja Johan Liljeblad menivät naimisiin, Anna oli 18-vuotias ja Johan 20-vuotias.

Kuollessaan Johan Liljeblad jätti jälkeensä Lankosken Isontalon ja siihen kuuluvat sahan, myllyn, paperi- ja saviastiatehtaan. Tila oli pitkään ollut Annan suvun hallussa, mikä selviää siitä, että Anna Margarethan isänisän isänisä, Henrik Långfors oli omistanut sen jo 1700-luvun keskivaiheilla.

Antti Ahlströmin menestys alkoi Merikarvialla Lankoskella. Hän sai vuonna 1850 avioliiton kautta hallintaansa Lankosken myllyn, sahan sekä paperitehtaan.
Vaimo, leskirouva Anna Liljeblad, pelkäsi miehensä vievän rohkeilla liiketoimillaan tilan perikatoon, mutta Antti Ahlströmin yritykset onnistuivat. Johan Liljeblad oli rakentanut vuonna 1835 kahdella kiviparilla käyvän tullijauhomyllyn talon lähellä olevaan Sahakoskeen. Vuonna 1840 Liljeblad perusti pienoisen paperitehtaan myös Sahakoskeen. Tilalla oli myös saviastiatehdas, joka oli nykyisen Mailis Mäensivun talon maalla. Liljeblad oli myös sahanomistaja, kun taloon kuului neljäsosa jo vuonna 1739 perustetusta vesisahasta. Liljeblad osti vuonna 1840 itselleen anoppinsa ja vaimonsa sisarien osuudet Lankosken tilasta.
Israel Ahlström, joka oli syntynyt vuonna 1834, oli naimisissa vuodesta 1854 lähtien Antti Ahlströmin tytärpuolen Maria Adolfina Liljebladin kanssa. Israel toimi paljon Antin apuna laivauksissa valvoen muun muassa laivain lastausta. Myöhemmin Israel alkoi harjoittaa puutavaraliikettä omiin nimiinsä, mutta tässä hän ei hyvin onnistunut, koska hänen kuolemansa jälkeen yritys joutui vuonna 1879 suoritustilaan.

Antti oli siis päässyt hyvään alkuun, vaikka voitot eivät järin suuria olleetkaan, mutta hyvän lisän se teki tilan muihin varsinaisiin tuloihin.

Menestys kiihotti Anttia uusiin yrityksiin, joka olikin hyvin luonteen omaista Antin koko toiminnalle. Vuonna 1862 Antti ryhtyy ostamaan metsiä mm Siipyystä ja Siikaisista. Aivan uusi ajanjakso Antti Ahlströmin liikkeen kehtityksessä alkaa, kun kun Antti Ahlström ostaa Siikaisista Saarikosken tilan.

Vaikka Antti oli menestynyt puutavarakaupoissaan, hän ei saanut vaimonsa myötätuntoisuutta yhä laajenevalle liikkeelle, sillä Anna rouva tahtoi säilyttää ja säästää. Antti sen sijaan halusi ansaita ja kartuttaa eikä häntä enää voinut pysäyttää edes Annan tahto.

Nimismies Pehr Birkman tarjosi Antti Ahlströmille ostettavaksi Saarikosken tilan. Antti lähti syyskesällä 1862 Birkmanin luo Porin maaseurakunnan Lyttylään sanotun tilan kauppaa hieromaan. Kaupat tehtiin ja Antti saa kotiin palattuaan vaimoltaan nuhteet, että hän vie talon perikatoon ja hävittää sekä vaimonsa että lapsipuoltensa omaisuuden. Birkmankin katuu kauppaa ja se sitten yhteisellä päätöksellä perutaan. Mutta 22.9.1862 Antti Ahlström ostaa Saarikosken tilan. Birkman pyysi vielä Antilta kaupanpäällisiksi turkin, jonka Antti hänelle hankki.

Saarikosken kauppahinta oli 8 000 hopearahaa. Tilaan kuului neljä samassa viljelyksessä olevaa verotilaa, joiden yhteinen pinta-ala oli 2 558,76 hehtaaria. Tilalla oli tuolloin 24 torpparia, jotka tekivät 1 072 päivätyötä vuodessa.
Vuonna 1873 tila tuotti 81 tonnia rukiita ja 23 tonnia ohraa. Antti näki, että tilan todellinen arvo oli tilan metsissä, joka oli parasta laatua ja pian se tuottikin Antille kolme kertaa ostosummaa enemmän. Saarikoski oli Antti Ahlströmille ”kultakaivos”.

Antti Ahlström osti lapsipuoliltaan heidän osuutensa Lankoskeen ynnä muihin tiloihin kaikkine laitoksineen. Myyjinä olivat: Johan Liljeblad, s.1832, jonka Antti oli kouluttanut papiksi ja joka tuolloin oli kirkkoherran apulainen. Maria Adolfina, s. 1834, joka oli naimisissa Antin veljen Israel Ahlströmin kanssa vuodesta 1854. Frans Oskar Liljeblad, s.1836 oli maakauppias Merikarvialla ja hän oli naimisissa Merikarvian kirkonkylän talollisen tyttären Maria Adolfina Iso-Näsin kanssa.
Kimnasti Karl Gustaf Liljeblad, s. 1841 Katharina Wilhelmina, s. 1843 oli naimisissa rustitilallisen Frans Henrik Malmin kanssa Kokemäeltä.
Lapsipuolet pelkäsivät, että heidän isäpuolensa vie konkurssiin koko liikkeen.
Tyytyväisyys siis oli molemminpuolista, mutta myöhemmin siitä vielä syntyi lihava oikeusriita. Perintöosuuden arvo oli 20 000 ruplaa.

Vasta nyt Antti Ahlström oli oma itsensä ja saattoi ryhtyä laajentamaan liikettään, kuten hän tahtoi. ”Lankosken patruuna” alkoi rakentaa uutta sahaa kodistaan vähän matkan päähän koskelle. Vanha saha oli ollut kolmen omistajan yhteinen saha, nimittäin Antin, Starckin ja Erkki Ahlströmin, mutta nyt Antti Ahlström rakensi oman yksin omistamansa sahan. Saha rakennettiin nyt kahdella raamilla ja sirkkelillä. Muut vanhat osakkaat eivät olisi halunneet rakentaa sirkkeliä lainkaan.

Uusi saha valmistui vuonna 1865. Saha valmisti heti ensimmäisenä vuotenaan 60 tusinaa lautoja vuorokaudessa, joten vuosittain sahattiin siinä keskimäärin 2 000 tukkia. Niitä saatiin nyt omista metsistäkin.
Vuonna 1863 Ahlström näyttää ostaneen Räävelissä 1 167 tynnyriä rukiita maksaen niistä tynnyriltä viisi ruplaa 70 kopeekkaa. Viljaa tarvittiinkin, kun maatamme kohtasi suuret nälkävuodet kadosta johtuen. Puutavaran vienti oli sen sijaan vaikeuksissa, joten veljekset veivät ulos lähinnä tervaa.

Vasta vuonna 1865 alkoi Ahlström viedä puutavaraa taas ulkomaille.
Antti Ahlströmin mainitaan antaneen runsaasti viljaa merikarvialaisille perheille.

Antti Ahlströmin toimeliaisuudesta mukava havainto on, että hän vuoden 1866 talvella helmi- ja maaliskuussa ajoi hevosellaan ”Mustalla” matkoja, etupäässä Siikaisiin, Saarikoskelle ja Otamoon kaikkiaan 82 peninkulmaa.

Antti Ahlström rakensi uuden laivan vuonna 1866, joka maksoi toista sataa tuhatta markkaa. Laivan nimeksi tuli kuinkas muuten ”Lankoski” kun se 21.7.1866 lasketaan vesille. Laivaa varten hankitaan Lyybekistä 282 väkipyörää. Rakennustyö aloitettiin 14.2.1866 ja sitä ennen oli jo hankittu runsaasti laivaa varten erilaisia tarvepuita. Työmiehille maksetaan palkkaa 40 kopeekkaa päivältä ja laivanrakennustyöhön oli sidottu kiireisimmässä vaiheessa 60 miestä. Näin Antti saattoi työllistää runsaasti henkilöitä. Laivan purjekangas tuli Pietarista. Ne ommellaan Porissa. Rautaa tuodaan Noormarkusta, Kerralla sitä tuotiin jopa 13 hevoskuormaa. Rautatarpeet taotaan varta vasten rakennetussa omassa pajassa Lankoskella. Laivaa varten käytetään ainakin 29 tynnyriä tervaa.

Lankoskea rakennettiin kaikkiaan 22 viikkoa. Laivan juhlintaan käytettiin 50 ruplaa. Lankoski lähtee ensimmäiselle matkalleen 16.10.1866 Malagaan Reposaaren satamasta, jonne sen oli sitä ennen hinannut porilainen höyrylaiva ”Necken”. Laiva oli siihen asti tullut jo maksamaan 134.637 markkaa 10 penniä,

Lankoski oli 335 lästiä vetävä, se oli siis enemmän kuin puolta suurempi kuin ”Veljekset”. Jo vuonna 1871 Antti Ahlström toteaa, että Lankoski ja muutkin hänen laivansa ovat velattomia.

Ahlström harjoitti laivanrakennuksensa ja puutavaraliikkeensä ohella myös viljan kauppaa, joka nälkävuosina 1865 -1868 laajeni entisestään. Viljaa ostettiin etupäässä Räävelistä, mutta myös Pietarista ja Tukholmasta, josta ostettiin etupäässä siemenviljaa.
Ahlström lahjoitti viljalasteistaan ilmaiseksi siitä hätää kärsiville. Esimerkiksi vuonna 1868 Ahlström lahjoittaa jauhoja 903 henkilölle.
Kirjailija Mathilda Roslin-Kalliola kertoo seuraavaa eräästä isännästä:” Olin ottanut isäni kuoltua vastaan velkaisen talon, ja sisaruksia minulla oli kahdeksan nuorempaani ja äitini sekä vielä äidinisä eläkeläisenä. Tulin rantaan, jossa Ahlströmin laivasta myytiin jauhoja. Minulla ei ollut yhtään rahaa, millä olisin voinut ostaa yhtäkään jauhomattoa, vaikka ne olisivat olleet ehdottomasti tarpeen. En rohjennut puhua patruunalle asiaani, olin nuori ja ujo ja taakkaa oli paljon, enkä ollut häntä ennen puhutellut. Patruuna yllätti minut: ”Noh, Juho, mitä sinä mietit, olet niin huolestuneen näköinen”. Mietin tässä – miten saisin maton irti, mutta eivät rahat ulotu niin pitkälle.
Mihinkä sinä yhdellä jauhopussilla menet talossa, kun heinäaikakin tulee. Ota kaksi kohta. Mutta kun minulla ei ole yhdenkään hintaa. Velkakirjan kyllä tekisin, mutta meidän talossa on niitä jo niin monta, etten tiedä onko sillä mitään virkaa.
En minä mitään velkakirjaa tarvitse, sinun kasvosi on minulle velkakirjana. Maksa sitten kun saat irti, ei sen kiire ole. Pidä rahasi nyt muualle, teitä on monta lasta ja ota kaksi kulia.”

Kesällä 1867 lastataan useita laivallisia lautoja.

Ne vuodet, jotka suuren nälkävuoden jälkeen seurasivat, olivat taas lihavia vuosia laihojen vuosien jälkeen. Vuonna 1885 Ahlströmin puutavaran vienti kohosi jo 7,5 miljoonaan kuutiojalkaan ja vuonna 1892 peräti 8,6 miljoonaan kuutiojalkaan. Antti Ahlströmistä oli tullut jo suurliikemies, joka kilpaili Porin kaikkein mahtavimpien toiminimien kanssa, vaikka hän edelleenkin toimi Merikarvian maalaiskylässä: hän ei ollut enää pelkästään pikkuleverantööri, maakauppias ja talonpoikainen laivanvarustaja.

Antti Ahlström osti metsiä ja laajensi tiluksiaan. Noormarkun ruukin osto vuonna 1870 merkitsi tärkeää askelta, jonka myötä kauppaa harjoittavasta maanviljelijästä tuli tehtailija. Antti Ahlström oli tuolloin ainoa, joka uskalsi ottaa velkaantuneen liikkeen niskoilleen.
Noormarkun ostoa on pidettävä merkittävänä, sillä se ei ainoastaan laajentanut entistä puutavaraliikkeen alaa, vaan se toi tullessaan uuden liikealan, rautateollisuuden.

Vuonna 1870 rakensi Ahlström vielä yhden uuden laivan, Saarikosken, joka lasketaan kesäkuun puolivälissä vesille. Saarikoski oli 329 lästin vetoinen alus, parkki. Se laskettiin vesille Brändön veistämöltä. Laiva maksoi 157.000 markkaa. Parkkilaivan kuparipultit tuotiin Pietarista.
Ensimmäisellä matkallaan Saarikoski saapui marraskuun alussa Malagaan lasteineen. Ahlströmillä oli vuonna 1871 talvisahauksen jälkeen Markun karissa ja jokikroopeilla varastossa likemmä 400 standarttia ja 200 standarttia Noormarkun sahan tuotteita, jotka Ahlström myi Saksaan hyvällä tuloksella.

Antti Ahlströn harjoitti laivanvarustusta vuodet 1857-1870.

Merikarvian kunnan tulevaa kehitystä ajatellen Ahlströmin liike laajeni niin suureksi, että liikkeellä oli suuria hankaluuksia hoitaa sitä kaukaisesta Lankoskelta käsin, jonne kaikki sähkösanomat olivat Porista lähetettävät joko postin kautta tai erityisen pikalähetin mukana.
Siitä seurasi monta viivytystä ja vahinkoa, varsinkin silloin kun sähkösanomat olivat epäselviä tai kokonaan selittämättömät, niin kuin usein tapahtui eikä niitä voitu kohta tarkistuttaa. Nämä hankaluudet lienevät osaltaan vaikuttaneet siihen, että Ahlström lopulta muutti asumaan ensin Poriin ja sitten Noormarkkuun.

”Kaikkien näiden tilojen ja laitosten omistajaksi, joita olivat aikoinaan hallinneet professorit, piispat, aatelismiehet ja vapaaherrat, tuli nyt talonpojan poika”, mainitsee Juhani Aho.

Antti Ahlström sai kaupassa tilusten ja metsien lisäksi sahan ja rautaruukin, mutta hän halusi laajentaa toimiaan vielä tästäkin. Heti Noormarkun ruukin oston jälkeen hän suunnitteli vararikon tehneen Porin Isosannan höyrysahan ostoa. Huutokaupassa hän tosin menetti pelin tärkeimmälle kilpailijalleen kauppaneuvos F.W. Rosenlewille.

Antti Ahlströmin puoliso Anna Margaretha kuoli yhtäkkiseen sydänhalvaukseen 21.11.1870. Avioliitosta syntyi kolme lasta, Anton Aleksander, s. 1851 ja kuoli 1853, Emilia Gustafva, s. 1852 ja kuoli 1863 ja August Wilhelm, s. 1855 ja kuoli 1888. Gustafva oli Antin lemmikki. Hänellä oli soitannollisia taipumuksia. Hän sairastui Porissa koulussa ollessaan pahaan kurkkutautiin, johon hän sitten kuoli. Anna ja kaksi nuorinta lasta on haudattu Merikarvian vanhalle kirkkomaalle.

Antti oli tavannut jo syksyllä 1870 tulevan toisen puolisonsa Eva Holmströmin poikapuolensa pastori Johan Liljebladin kotona Närpiössä, jossa Eva oli kotiopettajattarena. Eva oli miestään Anttia paljon nuorempi, kun Antti jo oli 44-vuotias ja Eva 23-vuotias. Heinäkuussa 1871 julkaistiin kihlaus ja 21.9.1871 vietettiin häät Lankoskella.
Eva Holmströmin suku oli vanhaa raatimies- ja kauppiassukua Kristiinan kaupungista. Eva syntyi 21.1.1848 ja hän oli nuorin 9 sisaruksesta. Hänen isänsä oli raatimies ja kauppias Erik Kasper Holmström, s. 1800 ja kuoli 1849 ja äiti Amalia Maria Sjöberg, s. 1804 ja kuoli 1877. Äidin puolelta oli kauppias Lebellin suku Kristiinankaupungista.
Ahlströmin kaupat laajenivat etäämmälle. Kauttuan rautatehdas siirtyi Ahlströmin omistukseen vuonna 1873 ja Leineperin tehdas vuonna 1877 ja liikkeen historiassa alkoi vuonna 1886 ”siirtomaa politiikan aika”.

Avioliitto Evan kanssa toi Antti Ahlströmin elämään nuoren vaimonsa kautta yhteiskunnallisesti ja henkisesti aivan uutta elämää. Tämä seura tietysti laajensi Antin näköpiiriä, hioi hänen luonnettaan ja antoi hänelle uusia harrastuksia ja ihanteita. Niinpä lankoskelainen aviopari seurusteli seudun valistuneimpien ja parhaimpien perheiden kanssa ja heidän kodissaan kävi ja he vierailivat seudun kodeissa. Vieraiden joukossa Juhani Aho kertoo olleen rovasti Gustaf Nyholmin perhe, entisen rovastin leski Korsman, pastorinrouva Elise Grangvist, Pehr Birkmanin ja Edvin Avellanin perheet. Birkman oli kaikin puolin hieno mies ja sanotaan hänen olleen suuri Snellmanin ihailija ja tämän Saima-lehden ja muidenkin kirjoitusten tuntija. Edvin Avellan lienee kuitenkin ollut Antin lähin ystävä.

Antti Ahlström otti osaa Merikarvian kunnalliselämään, kun hänet asetettiin vasta-asetetun Merikarvian kuntakokouksen ensimmäiseksi esimieheksi vuonna 1869. Hän hoiti tätä vuoteen 1872 saakka, jolloin paikkakunnalta muutto pakotti hänet tämän toimen jättämään.

Idyllinen, rauhallinen ja onnellinen Lankosken aika läheni loppuaan. Antti Ahlström muutti kesäkuussa 1872 Noormarkkuun jättäen taakseen ainiaaksi Lankosken, jossa hän oli asunut 22 vuotta. Antti ja Eva Ahlström valitsivat uudeksi asunnokseen Noormarkun tehtaan vanhan päärakennuksen, joka sijaitsi jokirannassa, lähellä sitä paikkaa, minne aiottiin pystyttää uusi asuinrakennus- Isotalo.
Tässä talossa syntyi puolisoiden vanhin tytär Tyra Helena Ahlström vuonna 1872, kuukautta Lankoskelta muuton jälkeen. Muut lapset olivat Walter, Erik, Bertel, Birger, Ingrid ja Hjördis.
Antti siirsi Lankoskelta myös konttorinsa, jota hoitamaan Merikarvialla oltaessa oli riittänyt yksi mies Carl Moliis.

Vuoden 1873 aikana Antti Ahlströmiä alkoi vaivata vaikea tauti, hengenahdistus, joka häntä siitä alkaen alinomaa rasitti. Ahlströmin tila oli niin huono, ettei hän voinut ottaa osaa asian hoitoon. Antti lähti ulkomaille hoitamaan terveyttään 10.6.1873 Emsiin ja Lysekiliin, jossa meri-ilmasto auttoi häntä paljon. Syyskuun 21. päivänä 1873 Antti on jälleen kotona Noormarkussa.

Antti Ahlström perusti vuonna 1873 syntymäpitäjäänsä Merikarvialle sen ensimmäisen kansakoulun, joka sitten purettiin vuonna 1965. Tämän kirjoittajan mielestä koulun purkaminen oli kulttuuriskandaali.

Perhe lisääntyi pojalla 22.5.1875. Poika sai nimen Antti Walter Ahlström.

Antti Ahlström alkoi tehdä valloitusretkiä Uudellemaalle, Hämeeseen ja Karjalaankin. Samalla kasvoi sahojen ja uusien maatilojen määrä myös kotipuolessa. Ahlströmin liikkeeseen liitettiin mm Strömforsin tehdas Kymijoen varrelta, Tampereen sahat, Merikarvian Haminaholman saha, Pihlavan saha ja Tourulan kartano Yläneeltä.

Jo Lankosken aikana talonpojat tunsivat patruunan miehenä, jolle voi uskoa huolensa. Katovuosien aikaan moni mies sai jauhosäkin velaksi, vaikka maksusta ei ollut muita takeita kuin rehelliset kasvot, ja nälän uhatessa riitti ulkomailta tuoduista viljalasteista suuri osa köyhille jaettavaksi.
Sitä mukaa kuin Antti Ahlströmin omaisuus karttui, lisääntyivät myös hänen yleiseen hyvään tarkoitetut lahjoituksensa.

Mentyään ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen naimisiin Närpiön pappilassa kotiopettajana olleen Eva Holmströmin kanssa hänen yhteis kunnalliset harrastuksensa lisääntyivät yhä. Avioliitto merkitsi Antti Ahlströmille myös henkisesti uutta aikaa. Hän tuli vaimonsa ansioista toiseen maailmaan ja tuttavapiiriin kuin oli aikaisemmassa ympäristössään tottunut. Muutos toi mukanaan uusia ihanteita ja harrastuksia.

Suomalaisuusaate ja kansan sivistäminen olivat 1800-luvun loppupuolella polttavia kysymyksiä. Antti Ahlströmistä tuli näiden aatteiden puolestapuhuja ja toteuttaja. Yleisten asioiden harrastus vei hänet myös kansanedustajaksi. Hän edusti porilaisia valtiopäivillä 1877-1878 sekä vuonna 1894. Kansanedustajana hän esiintyi tiukkana suomalaisuuden ja kansan puolustajana. Juhani Aho kirjoittaa:” Milloin tahansa tuli esille kysymys jonkun rasituksen poistamisesta rahvaan niskoilta, tapaamme Ahlströmin aina rahvaan asiaa ajamassa”. Hän halusi poistaa talonpojilta muun muassa kyyditysvelvollisuuden. Asevelvollisuutta hän sen sijaan piti kasvattavana, ja raittiusaatetta hän kannatti varauksetta.
Tärkeimpänä asiana Antti Ahlström piti kansan sivistämistä. Ainakin yksi kansakoulu piti hänen mukaansa perustaa jokaiseen kuntaan, sillä sivistys toisi muassaan taloudellista hyvinvointia.

Valtiopäivillä asiat eivät kuitenkaan aina luonnistuneet Antti Ahlströmin toivomalla tavalla, joten hän pani itse toimeksi. Hän perusti Satakuntaan ja muuallekin maahan kansakouluja ja auttoi orastavaa kansallista sivistystä alkuun.

Ahlströmin ensimmäinen kansakoulu oli hänen synnyinpitäjänsä Merikarvian Ylikylän kansakoulu. Lahjoituksen kansakoulun perustamiseksi hän teki vuonna 1873 ja koulu aloitti toimintansa vuonna 1874.
Merikarvialaisten välinpitämättömyyttä kansansivistystä kohtaan oli alkuun vaikea murtaa. Lahjoituksena saadut huoneet ja tilukset eivät merikarvialaisia tyydyttäneet. ”Sen sijaan, että lahjoittaja olisi saanut kiitosta osakseen, herätti hänen antinsa tyytymättömyyttä ja vastustusta, koska siitä muka vaan olisi ollut seurauksena kustannuksia kunnalle”, Juhani Aho kirjoittaa.
Niinpä Antti Ahlström päätti itse vastata kakista kustannuksista. Hänen toiveensa kuitenkin oli, että merikarvialaiset omasta puolestaan kustantaisivat koulun tytöille, joille oppi hänen mielestään oli yhtä tarpeellista kuin pojillekin.

Antti Ahlström huolehti myös kouluopetuksen sisällöstä. Hän antoi Merikarvian koulun opettajalle neuvoja lasten kasvattamisesta. Lapsia ei saanut pilata liioilla palkinnoilla eikä heidän koulunkäyntiänsä saanut patruunan mielestä helpottaa turhaan, jotta he oppisivat itse pitämään huolta opinnoistaan ja kehittämään tarmoaan ja sisuaan.
Oppilaita tuli ohjata heidän lahjojensa ja taipumustensa mukaan, mutta ennen kaikkea lapsia oli kasvatettava käytännöllisiksi ja rehellisiksi ihmisiksi, jotka uskonnon antamien ihanteiden mukaisesti vihasivat kaikkia paheita. Antti Ahlströmin sydäntä lähellä oli myös eläinsuojelu, sillä hän oli nähnyt monen vetojuhdan kärsimykset. Hän toivoi lasten oppivan koulussa suojelemaan ja säälimään eläimiä.

Samana vuonna kun Merikarvian kansakoulu aloitti toimintansa, rakennettiin myös Noormarkun tehtaan koulu. Pomarkussa ja Siikaisissa Ahlströmin kouluhankkeet herättivät ankaraa vastustusta, sillä Ahlströmin epäiltiin yrittävän saada kouluista vain hyötyä itselleen.
Antti Ahlström rakensi Merikarvialle myös Haminaholman koulun. Kaikkialle, missä saha tai suurempi maatila ostettiin, perustettiin koulu, ellei sellaista ennen jo ollut olemassa.

Ahlströmin poika hänen ensimmäisestä avioliitostaan August Vilhelm Ahlström kävi ensi Porissa koulua ja sitten Vaasan lyseota. Hän oli naimisissa vuodesta 1877 lähtien pariisilaisen leskirouva Louise Poussadouxin kanssa. Äidin perintönä antoi Antti hänelle 400 000 markan arvoisen Kauttuan pidättäen kuitenkin kymmeneksi vuodeksi itsellään kaikki juurelta 10-tuumaiset honka- ja kuusipuut. Vilhelm Ahlström kuoli vuonna 1888 Amiensissä Ranskassa. Antti osti Kauttuan poikansa leskeltä ja hänen alaikäiseltä tyttäreltään Andre Louiselta 24.9.1889 400 000 markan hinnalla huutokaupassa.

Antti Ahlströn osti myös Leinebergin tilan ja tehtaat ja kauppakirja laadittiin Göteborgissa 8.9.1877 ja se maksoi hänelle 830.000 markkaa.

Kauppaan kuului myös sahalaitos Pohjansahassa Ahlaisissa, lähellä Haminaholmaa Merikarvialla, noin 600 kyynärää lastauspaikasta. Se oli rakennettu noin vuonna 1760. Veden saanti tässä sahassa oli sangen vähäinen, niin että sitä voitiin käyttää ainoastaan syksyisin ja keväisin.

2.3.1880 antoi Ahlström Merikarvian koululleen 10.000 markkaa. Hän muisti myös pitäjän köyhiä säännöllisesti vuotuisilla apurahoilla.

Vuonna 1873 osti Ahlström kaupunkitalon Porista, jossa hän asui useita vuosia talvisin, kunnes muutti Noormarkkuun.

Ahlström toimi kansanedustajana Porin kaupungin edustajana vuoden 1877 -78 valtiopäivillä. Ahlströmiä ei valittu uudelleen seuraaville valtiopäiville johtuneen siitä, ettei suomenkielisyyden puolestapuhujaa Porin ruotsin kieliset enää halunneet valtiopäiville. Ahlströmin vuoro tulla kansanedustajaksi tuli uudelleen vuonna 1894, kun kysymykseen tuli kaikille tärkeä rautatiekysymys.

Antti Ahlström sai kauppaneuvoksen arvon vuonna 1881.

Antti Ahlströn kuoli vuonna 1896 keuhkokuumeeseen vain 68-vuotiaana. Hän matkusti Helsinkiin, jolta matkalta hän ei enää palannut. Hän oli siellä puhumassa valtionapua sillan rakentamiseksi Kokemäenjoen ylitse Porissa ja kansakoulunopettajaseminaarin perustamiseksi Poriin. Ahlströmille korkeampi suomalainen kouluopetus sai häneltä runsaasti kannatusta.
Joulun 1895 Antti Ahlström vietti perheensä keskuudessa Noormarkussa. Kohta sen jälkeen, kun lapset lomansa loputtua lähtivät kouluunsa Helsinkiin, matkusti Ahlströmkin sinne. Tältä matkalta hän palasi Noormarkkuun tammikuun lopulla. Huhtikuun alussa saapui perhe Noormarkkuun pääsiäistä viettämään. Huhtikuun 25 päivänä 1895 lähti Ahlström Helsinkiin, jossa hän vilustuttuaan vakavasti sairastui ja hän kuoli keuhkokuumeeseen sunnuntaina 10.5.1895 kymmentä minuuttia vaille 7. Hänen elämänsä sammui hiljaisesti ja tyynesti.

Hän jätti 15 sahaa ja 4 rautaruukkia.
Perukirjan mukainen omaisuus oli 4,6miljoonaa, mutta todellinen arvo oli 11,4miljoonaa.

Hän ei halunnut vuorineuvoksen eikä vapaaherran arvonimiä itselleen, vaan kauppaneuvos oli oikea kuvaamaan hänen persoonaansa. Arvonimiä kyllä hänelle tarjottiin.

Antti on haudattu Noormarkun kirkkomaahan.
Antti Ahlström Oy alkoi toimintansa 1.1.1908.

Antista tehtiin ooppera ”Vierivä Kivi ei sammaloidu”, jota esitettiin vuonna 2008 Noormarkussa.


Päivitetty 30.1.2017 - Tulostettava versio -
 
 
 Merikarvian kunta • Kauppatie 40, 29900 Merikarvia • puh. 044 7246 333 • etunimi.sukunimi@merikarvia.fi
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations Oy